Liitutaululla on ruksittuja neliöitä.

Muistilista ja vinkkejä tapahtuman järjestäjälle

Kuka tahansa voi järjestää Lapsen oikeuksien viikolla toimintaa esimerkiksi tapahtumien muodossa, kerhoissa ja muissa harrastuksissa tai vaikkapa iltapäivätoiminnassa. Tältä sivulta löydät vinkkejä tapahtumien järjestämiseen. Tapahtuman sisällön tulisi sopia Lapsen oikeuksien viikon teemaan.

Järjestä tapahtuma tai muuta toimintaa

Alta löydät vinkkejä tapahtuman tai muun toiminnan järjestämiseen Lapsen oikeuksien viikolla. Tapahtumia voi järjestää esimerkiksi organisaation omissa tiloissa, julkisissa tiloissa tai etäyhteyksillä. Tutustu ympäri Suomen järjestettäviin Lapsen oikeuksien viikon tapahtumiin ja ilmoita omasi mukaan!

Vapaa-ajan ja harrastusten tehtäväkokonaisuuteen mahtuu niin toiminnallista tekemistä, kirjoittamista, askartelua kuin näyttelemistäkin. Mukana on myös tehtäviä, joissa tutustutaan keskustelua herättävään materiaaliin, esim. videoon, ja pohditaan yhdessä siinä esiin nousevia teemoja.

Voit rakentaa tehtävistä itsellesi ja omalle ryhmällesi parhaan kokonaisuuden vapaasti soveltaen. Joihinkin tehtäviin on myös tarjottu vaihtoehtoisia toteutustapoja, joista voit valita juuri Sinulle ja ryhmällesi sopivimman tavan toimia.

Materiaalipankista voit etsiä monipuolisesti eri tehtäviä, jotka soveltuvat parhaiten juuri Sinun ryhmällesi. Kurkista myös koulujen ja varhaiskasvatuksen tehtävät.

Lähes kaikki tehtävät löytyvät ruotsin kielellä vaihtamalla sivuston kieli ruotsiksi. Katso myös englanninkieliset tehtävät.

Tutustu harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan materiaaleihin. Ladattavissa on erillisiä tehtäviä, jotka sopivat esimerkiksi kerhoissa, iltapäivätoiminnassa tai nuorisotalolla kokeiltaviksi. Materiaalipankista löydät myös vanhempia tehtäviä. Kannattaa myös kurkata kouluille ja varhaiskasvatukseen soveltuvia materiaaleja!

Lapsen oikeuksien viikon Vapaa-ajan ja harrastusten materiaalit: Poikajoukko ottaa itsestään kuvaa jalkapallo pelin jälkeen.

Osallistu Lapsen oikeuksien viikkoon somessa!

Jaa tunnelmia, kuvia ja ajatuksia Lapsen oikeuksien viikolta somessa tunnisteilla #OlenArvokas, #OletArvokas, #LapsenOikeudet.

Seuraa Lapsen oikeuksien viikon etenemistä myös sosiaalisessa mediassa ja merkitse meidät julkaisuihisi:

Facebook: Lapsen oikeudet, Instagram: @lapsenoikeudet, TikTok: @lapsenoikeudet

HUOM! Muistathan tarkistaa julkaisulupa-asiat ennen kuin julkaiset kuvia tai muiden toteuttamiaan tuotoksia sosiaalisen median alustoilla. Kurkkaa myös somesisällön muistilista (pdf).