Kesto: 30 min

Sarjakuvatehtävä: Kaikki mukaan!

Tehtävässä oppilaat piirtävät sarjakuvan hahmosta, joka kokee yhteenkuulumisen tai ulkopuolisuuden tunnetta. Apukysymykset auttavat syventämään pohdintaa ja kuvitusta.


Ikäryhmä
Tehtävätyyppi
Toteutustapa

Tehtävä:

Oppilaat piirtävät sarjakuvan, jonka päähenkilö kokee yhteenkuuluvuuden, tai ulkopuolisuuden tunnetta.

Sarjakuva voi kertoa tilanteesta, jossa esimerkiksi:

  • hahmo, joka on kokenut olonsa ulkopuoliseksi, otetaan mukaan yhteiseen tekemiseen
  • hahmo huomaa kuuluvansa porukkaan ja olevansa tärkeä osa yhteisöä
  • hahmo löytää uuden yhteisön esimerkiksi harrastuksen kautta
  • jne.

Oppilaita kannattaa kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, miltä yhteenkuuluvuuden tai ulkopuolisuuden tunnekokemus tuntuu ja miten sitä voisi kuvittaa sarjakuvassa (mm. sarjakuvahahmojen ilmeiden, toiminnan ja eleiden kautta).

Opettaja voi kannustaa oppilaita pohtimaan sarjakuvansa juonta ja kuvitusta seuraavien kysymysten avulla:

  • Missä sinä tunnet kuuluvasi joukkoon?
  • Miltä tuntuu kuulua joukkoon? Miltä tuntuu kokea olonsa ulkopuoliseksi?
  • Miten voimme huolehtia siitä, että ketään jätetä ulkopuolelle?