Sanaristikko
Tehtävässä oppilaat etsivät adjektiiveja tulostettavasta sanaristikosta.
Tehtävässä oppilaat etsivät adjektiiveja tulostettavasta sanaristikosta.
Oppilaat liikkuvat luokassa ja etsivät oppilaita, jotka ovat samaa mieltä bingolapun väittämien kanssa. Ensimmäinen tavoite on saada yksi täysi pysty- tai vaakarivi, ja seuraava tavoite on saada täytettyä koko ruudukko.
Oppilaat kirjoittavat tarinan tai piirtävät sarjakuvan valitsemastaan oikeudesta. Tarina alkaa siitä, että oikeus ei toteudu, ja lopussa oikeus toteutuu. Tehtävän voi myös toteuttaa ryhmätyönä siten, että ryhmät tekevät näytelmän tai videon.
Lapsen oikeuksien päivä on juhlapäivä! Tehtävässä askarrellaan lapsen oikeuksien päivän kortteja.
Oppilaat täyttävät Lauseentäydennys-monisteen itsenäisesti ja keskustelevat vastauksista parin tai opettajan kanssa. Ennen tehtävää on hyvä kertoa, ketkä näkevät vastaukset, ja pohtia, mitkä kohdat olivat helppoja tai vaikeita.
Tehtävässä katsotaan Suomen ulkoministeriön "Supersankarihommia ja kestävää kehitystä 2030" -video ja keskustellaan siitä yhteisesti.
Tehtävässä tutustutaan Lapsen oikeuksien sopimuksen neljään perusperiaatteeseen yhteisen keskustelun ja pelin merkeissä. Pelissä neljään nurkkaan kirjoitetaan yksi periaate, ja oppilaat valitsevat nurkan, jossa haluavat seistä. Leikinjohtaja sanoo yhden periaatteista, ja kyseisessä nurkassa olevat oppilaat tippuvat pelistä.
Tehtävässä opettaja lukee oppilaille tarinan tulevaisuudesta. Tarinan jälkeen oppilaat pohtivat hahmottelevat omaa tulevaisuuttaan kirjoittamalla tai piirtämällä. Lopuksi voidaan yhdessä keskustella tulevaisuuden unelmista ja siitä, miten ne voidaan tavoittaa.
Oppilaat valitsevat kolme tahoa, jotka huolehtivat lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa, ja vastaavat kysymyksiin itsenäisesti. Lopuksi vastauksia pohditaan yhteisesti.
Tehtävässä oppilaat pohtivat unelmiensa päivä nyt ja aikuisena. Pohdinnan päätteeksi piirretään kuva tai sarjakuva unelmien päivästä aikuisena.