Vastamainos
Vastamainos-tehtävässä oppilaat tekevät turvallisuusteemaisen vastamainoksen yksin, pareittain tai pienryhmissä. Tehtävänannon tukena tutustutaan yhteisesti kansalaisvaikuttamiseen ja erilaisiin vastamainoksiin.
Vastamainos-tehtävässä oppilaat tekevät turvallisuusteemaisen vastamainoksen yksin, pareittain tai pienryhmissä. Tehtävänannon tukena tutustutaan yhteisesti kansalaisvaikuttamiseen ja erilaisiin vastamainoksiin.
Tehtävässä keskustellaan pareittain turvallisuuden tunteesta. Lopuksi keskustellaan aiheesta ja kootaan pääpointteja yhteisesti taululle.
Tehtävässä luokka jaetaan pienryhmiin, joissa toteutetaan lapsen oikeuksiin liittyvä somepäivitys. Halutessaan valmiit postaukset voi julkaista sosiaalisessa mediassa.
Tehtävässä oppilaat kirjoittavat ylös omia pelkojaan ja keskustelevat niistä yhdessä, keskittyen siihen, miten pelot voivat olla erilaisia tai samanlaisia. Pareittain tai pienryhmissä pohditaan keinoja pelkojen käsittelyyn ja hallintaan. Tehtävän voi suorittaa joko paperille kirjoittamalla, tai esimerkiksi Filngalla-alustalla.
Tehtävässä oppilaat pohtivat omia rajojaan ja turvallisia ihmissuhteita yhdessä parin kanssa, tai pienryhmissä. Opettaja ohjaa keskustelua valmiin esitysmateriaalin avulla.
Heijastinsuunnistuksessa luokkaan piilotetaan heijastimia, joihin on kiinnitetty erilaisia Lapsen oikeuksiin liittyviä asioita. Oppilaiden tehtävänä on etsiä pareittain tai pienryhmissä heijastimia ja kirjoittaa niihin kiinnitetyt sanat ylös. Tehtävän esivalmisteluna oppilaita pitää pyytää tuomaan mukanaan 1-2 heijastinta. Lisäksi ennen tehtävää laput tulee kiinnittää heijastimiin ja heijastimet tulee piilottaa.
Maalipensselitehtävässä harjoitellaan lempeää kosketusta, rentoutumista ja läsnäoloa pariharjoituksen avulla. Toinen oppilaista sivelee toista kevyesti pensselillä tai kädellä rauhallisen musiikin soidessa taustalla.
Tehtävässä harjoitellaan kovan ja määrätietoisen äänen käyttöä pareittain. Lapset keksivät käskypareja tilanteisiin, joissa on tärkeää osata kieltäytyä ja sanoa “ei”. Lopuksi keskustellaan siitä, milloin ärjäisytaitoa tarvitaan ja milloin toisen totteleminen ei ole viisasta.
Tehtävässä pohditaan, millainen on hyvä kaveri, ja kirjoitetaan pareittain lappuihin esimerkkejä hyvistä ja tarvittaessa myös huonoista kaveriteoista. Laput kerätään yhteen ja niitä käsitellään yhdessä keskustellen. Samalla korostetaan anteeksipyynnön ja -antamisen merkitystä sekä ymmärrystä siitä, että jokainen tekee joskus virheitä.
Tehtävässä keskustellaan ensin pareittain omista netinkäyttötavoista ja siitä, miten toimia, jos kohtaa haitallista sisältöä. Tämän jälkeen käydään koko luokan kanssa läpi digiliikenneturvallisuutta liikennevalomallin avulla. Opettaja voi heijastaa liikennevalot taululle ja käyttää oppilaiden kokemuksia keskustelun pohjana.