Itsenäinen tehtävä: Kiitollisuuspäiväkirja Lapsen oikeuksien viikolle
Oppilaat kirjoittavat itsenäisesti erilaisia kiitollisuuden aiheita kouluviikon aikana. Lopulta kiitollisuuskirjoituksista muodostuu kiitollisuuspäiväkirja.
Oppilaat kirjoittavat itsenäisesti erilaisia kiitollisuuden aiheita kouluviikon aikana. Lopulta kiitollisuuskirjoituksista muodostuu kiitollisuuspäiväkirja.
Tulosta Tiuku ja askartele lasten leikkeihin Tiuku-tikkunukke.
Vastamainos-tehtävässä oppilaat tekevät turvallisuusteemaisen vastamainoksen yksin, pareittain tai pienryhmissä. Tehtävänannon tukena tutustutaan yhteisesti kansalaisvaikuttamiseen ja erilaisiin vastamainoksiin.
Tehtävässä tutustutaan meemeihin ja niiden perusperiaatteisiin. Lopuksi oppilaat suunnittelevat omat oppimiseen tai lapsen oikeuksiin liittyvät meemit esimerkiksi verkosta löytyvän meemikoneen avulla tai askartelemalla.
Tunnilla pohditaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa häirintää sen monissa muodoissa. Erilaisia omia rajoja mahdollisesti rikkovia tilanteita pohditaan lyhyiden TikTok-videoiden avulla.
Tehtävässä katsotaan Mahdin Nuoret ry:n rasismista kertova video. Videon katsomisen jälkeen keskustellaan ryhmissä tai yhteisesti laajemmin rasismiin liittyvistä kysymyksistä.
Tehtävässä perehdytään yhteisesti turvallisuuden teemaan. Tehtävän tukena käytetään vuoden 2022 lapsen oikeuksien viikon diaesitystä.
Tehtävässä oppilaat pohtivat omia ennakkoluulojaan ja keskustelevat siitä, miten ne voivat vaikuttaa heidän käytökseensä ja asenteisiinsa. Tehtävän aikana pohditaan, kuinka voidaan purkaa omia ennakkoluuloja. Tehtävän voi tehdä lisätehtävänä luokassa tai kotitehtävänä.
Tehtävässä oppilaat tekevät yksin tai ryhmissä kollaasin turvallisesta tulevaisuudesta askartelemalla tai digitaalisesti. Ensin keskustellaan yhdessä siitä, mikä tuo turvaa ja millä teoilla voi edistää turvallisuutta itselle ja muille. Oppilaat pohtivat unelmatulevaisuuttaan ja tekevät kollaasin, johon liitetään myös tekoja, joihin he ovat itse valmiita. Lopuksi kollaasit esitellään ja niistä keskustellaan yhdessä.
Tehtävä sisältää kaksi erilaista rentoutusta, joista toinen tehdään pulpetin ääressä ja toinen lattialla maaten. Harjoituksissa opetellaan tunnistamaan jännittyneen ja rennon kehon ero ja hallitsemaan omaa oloa hengityksen ja kehon jännittämisen kautta. Opettaja ohjaa harjoituksen.